Mihin miljardöörit & miljonäärit sijoittavat 2016?

Säästä nettikuluissa

WSJ kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin miljardöörien joukkokokoontumisesta Sveitsin Davosissa. Tämän monipäiväisen kokouksen aikana maailman raharikkaat keskustelivat muun muassa sijoittamisesta – ja heidän loppulausumansa on hyvin selkeä: keskuspankit eivät voi enää pelastaa meidän persettämme.

WSJ:n raportin mukaan miljardöörit olivat suurelta osalta jopa ärsyyntyneitä keskuspankkien interventioista – jotka ovat jatkuneet jo aivan liian pitkään. Vaikka suurin osa ”main stream” -uutislähteistä ei sitä halua myöntääkään, on WSJ artikkelissaan jopa yllättävän suorasukainen ja kertoo, että Davosin ”otannan” perusteella voidaan sanoa, että keskuspankit ovat luoneet kasvavan vääristymän lähes kaikissa omaisuusluokissa – aina osakkeista ja bondeista kiinteistöihin asti.

Generalin Chief Investment Officerin Nikhil Srinivasan mukaan tällä hetkellä paras treidi on ”omistaa niin paljon käteistä kuin mahdollista. Pääomamarkkinat voivat laskea noin 15-20 prosenttia.”

CNBC:n artikkelin mukaan kolme alaa dominoivat miljonäärien portfolioita: teknologia, taloustuotteet ja terveys. CNBC:n teettämässä kyselyssä miljonääreiltä kysytiin mihin he aikovat sijoittaa vuonna 2016 – ja suureksi yllätykseksi terveydenhoito nousi jopa taloustuotteiden yläpuolelle.

Toki samaiseen kyselyyn vastanneet arvioivat, että S&P 500 tulee nousemaan vuoden aikana 5-10 prosenttia – mutta nyt matka tuohon pisteeseen on pitkä, huonon alkuvuoden myötä.

Artikkelissa Carson Wealth Managementin perustaja ja toimitusjohtaja Ron Carson spekuloi myös kiinteistösijoittamisen nousevan ensi vuonna. Carsonin oma yritys osti ja uudisti viime vuonna yksittäisiä koteja – jotka toivat lopulta jopa 11 prosentin vuotuisen tuoton.

Siis yhteenvetona: miljardöörit ja miljonäärit eivät tiedä mitään varmaksi – mutta ilmeisesti sekä käteinen, terveydenhuollon osakkeet että kiinteistösijoittamisen eri muodot ovat kuuminta hottia vuonna 2016.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *