Kulta sijoituskohteena 2017

Kulta sijoituskohteena 2017Kulta on yksi vanhimmista tavoista sijoittaa. Se toimi valuuttana paljon ennen digitaalisen rahan, osakkeiden ja velkakirjojen aikaa. Nykyään kultaa pidetään tietynlaisena turvana – vakuutena – taloudellisesti epävakaina aikoina. Etenkin fyysisen kullan omistaminen tarjoaa sijoittajalle riippumattomuutta valtion, pankkien ja isojen instituutioiden vallalta.

Jokainen meistä voi sijoittaa kultaan (ja muihin jalometalleihin). Moni yksityishenkilö onkin ostanut unssin tai kaksi ihan vain kokeilumielessä. Ainakin allekirjoittanut saa fyysisen kullan hypistelystä (toki kolikot pidetään suojakotelossa) jonkin asteista tyydytystä.

Sijoituskohteena kulta on helppo ymmärtää: sitä voi ostaa netistä, se säilyttää pitkällä aikavälillä arvonsa (yleensä ainakin) ja sen arvoa ei tarvitse seurata joka päivä. Fyysistä kultaa voi säilyttää joko kotona ta esimerkiksi pankin tallelokerossa (tosin tällöin on jälleen rahoituslaitoksen armoilla).

Kun taloudelliset olosuhteet ovat epävakaat, voi kultaan sijoittaminen tuoda myös nopeita voittoja.

Tapoja sijoittaa kultaan

  • Fyysisen kullan ostaminen: ehkäpä se yksinkertaisin tapa sijoittaa kultaan. Ostat netistä esimerkiksi kolikoita, laattoja tai oikeita harkkoja. Voit säilyttää omistamasi fyysisen sijoituskullan esimerkiksi kotona tai tallelokerossa. Suomessa fyysinen sijoituskulta on arvonlisäverotonta. Suurin osa kolikoita ja laattoja myyvistä yrityksistä myös ostaa kultaa, joten sijoituksesta pääsee halutessaan myös helposti eroon (toki myynti- ja ostohinnan välillä on ero).
  • Rahastojen ostaminen: pörssissä on useita ETF-rahastoja, jotka omien ohjesääntöjensä mukaisesti sijoittavat joko suoraan kultaa seuraavaan indeksiin tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kaivoksiin.
  • Sijoitus kaivosyhtiöihin: kaivosyhtiöt toki suojaavat tuotantoaan futuurisopimuksilla – mutta silti niiden osakkeiden arvo usein seuraa jalometallien hintakehitystä. Jos kullan hinta nousee vahvasti, nousevat kultakaivoste osakkeet yleensä vielä paljon vahvemmin.
  • Johdannaisten treidaaminen: neljäs tapa sijoittaa kultaan on erilaisten johdannaisten treidaaminen. Voit ostaa ja myydä futuureja (osto- ja myyntifutuureja). Emme tässä syvenny enempää aiheeseen, vaan yritämme kirjoittaa siitä kokonaisen artikkelisarjan vielä vuoden 2017 aikana.

Omistamisen etuja

  • Rajallinen luonnonvara: kultaa on maaperässä vain rajattu määrä. On tietysti ymmärrettävä, että suurin osa siitä on yhä maan alla – ei suinkaan sijoituskohteena maan päällisissä varastoissa. Mutta se on joka tapauksessa määrältään rajattu. FIAT-valuutat eivät ole. Niitä voidaan ”tulostaa” eli ”luoda” aina lisää.
  • Säilyttää arvonsa: perinteisesti kultaa on pidetty hyvänä arvon säilyttäjänä. Me emme tietysti voi luvata sinulle, että sen arvo tulee tulevaisuudessakin aina pysymään suhteellisesti samana.
  • Ei konkurssiriskiä: yritykset, yksityishenkilöt ja valtiot voivat mennä konkurssiin. Fyysiset hyödykkeet eivät. Jos sinulla on unssi laatikossa, sinulla on unssi laatikossa.
  • Anonyymiys: sijoituskohteena kulta on anonyymi. Sinun ei tarvitse kertoa valtiolle, vaimollesi tai naapurillesi omistamasi kullan määrää. Voit omistaa sitä juuri niin paljon tai vähän kuin haluat.
  • Teollinen kysyntä: noin 10 prosenttia maailman kultavarannoista on teollisuuden käytössä. Niitä käytetään muun muassa ohjuksien, satelliittien ja erilaisten elektronisten tuotteiden valmistuksessa. Myös korujen kysyntä on vahvaa etenkin kehittyvissä maissa.

Kannattaa muistaa, että suurin osa maailman fyysisestä kullasta on keskuspankkien omistuksessa. Ainakin viimeisten parin vuoden aikana kehittyvien valtioiden kuten Kiinan ja Venäjän keskuspankit ovat lisänneet omistuksiaan.

Riskejä tai huonoja puolia?

  • Ei osinkoja: yksi osakkeiden omistamisen parhaita puolia on niiden tuottamat osingot. Kulta ei maksa osinkoja, korkotuottoja tai muutenkaan tuota aktiivista voittoa.
  • Ei aivan yhtä likvidi kuin paperit: fyysisen omistaminen on ihanaa, mutta myyminen ei ole aivan yhtä nopeaa kuin osakkeiden kauppaaminen verkossa.
  • Pitkäaikainen: emme yleisesti ottaen suosittele fyysisellä kullalla keinottelua. Suurimmalle osalle meistä fyysiset jalometallit ovat pitkän aikavälin sijoitusstrategia.
  • Mahdolliset rajoitukset omistamiseen: on periaatteessa mahdollista, että valtio voi kriisin sattuessa (esim. sota) takavarikoida tai rajoittaa ihmisten kultaomistuksia. Etenkin pankin tallelokerossa olevat kolikot ja harkot ovat tällöin vaarassa.

Miten ostaa?

Aivan kuten kaiken muunkin sijoittamisen kanssa, hajauttaminen on erittäin tärkeää. Siksi emme missään nimessä suosittele sinua laittamaan koko omaisuuttasi kiinni fyysiseen sijoituskultaan.

Kultaan sijoittaminen kannattaa hajauttaa sekä ajallisesti, että tyylillisesti. Voit esimerkiksi ostaa muutaman kultakolikon tai laatan 2017 ja seurata hinnan muutoksia – ja laittaa sitten ensi vuonna mahdollisuuksien mukaan taas pienen summan lisää.

Itse olemme käyttäneet Tavexia ja Rasmussenia, jotka on molemmat todettu turvallisiksi ja luotettaviksi kullan verkkokaupoiksi. Keskustelufoorumeiden perusteella voidaan todeta, että moni ostaa fyysisensä myös ulkomailta – esimerkiksi Saksasta (etenkin hopeaa).